Valistus.net logo

AUTAMME ASIAKKAITASI OSTAMAAN

Palveluidesi ja tuotteidesi ostaminen verkosta voi olla asiakkaillesi vaikeaa. Me autamme sinua tekemään sen pysyvästi helpommaksi ja houkuttelevammaksi. Näin markkinointisi tehostuu ja myyntisi voi kasvaa.

Mikä?

Valistus on digitaalisen ajan kumppanisi, joka auttaa sinua kehittämään yrityksesi tai yhteisösi liiketoimintaa verkossa.

Asiakkaasi ovat tottuneet siihen, että liki kaikki tehtävät ja ostokset hoituvat jo netin kautta. Vaikkei kaikkea voikaan vielä maksaa netissä, valtaosa ostopäätöksistä alkaa ja syntyy siellä.  

Ostaminen verkkosivustoltasi voi kuitenkin olla asiakkaille vaikeaa.  Monien verkkosivujen löydettävyys ja käytettävyys on huono. Navigaatiorakenteet ovat  sekavia.  Tuotteiden ja palveluiden sisältöjä ja eroja ei kunnolla kerrota. Laadusta ei ole takeita, tilauksen peruutus voi tuntua hankalalta eikä asiakkaiden kysymyksiin vastata.

Me autamme sinua tekemään verkkosivuillanne asioinnin ja ostamisen asiakkaillenne helpommaksi ja houkuttelevammaksi. 

 Osaamisalueeseemme kuuluvat mm. verkkosivuston käytettävyyden ja löydettävyyden kehittäminen, SEO-sisällöntuotanto, some- ja sisältömarkkinointi, hakukone- ja konversio-optimointi, liidejä ja asiakaita tuottavat markkinointi- ja myyntifunnelit, markkinoinnin automaatiot, asiakaskokemus verkossa, digitaalinen asiakasviestintä, verkkokauppa ja muu digitaalinen liiketoiminta.

Ei ole väliä onko yrityksesi suuri tai pieni tai missä se sijaitsee. Jos sillä on verkkosivusto ja se markkinoi ja myy asiakkailleen tuotteita, palveluita, jäsenyyksiä, osallistumista tai lahjoitusmahdollisuuksia, me Valistuksessa voimme auttaa yritystäsi menestymään. Kustannustehokkaasti ja nopeasti. 

Miten?

1. Uusi aika vaatii uudet konstit

Monet markkinoinnin ja viestinnän teesit, toimintavat ja toimistot on luotu vuosikausia sitten. Nyt eletään kuitenkin maailmassa, jossa tekoäly hoitaa hommia puolestamme, maailmassa tehdään miljardeja Google-hakuja päivässä jaa ostopäätöksistä valtaosa syntyy netissä.

2. Kertakäyttöisistä kampanjoista tehokkaaseen ja ekologiseen markkinointiin

Kertakäyttökampanjoiden teko vie aikaa ja rahaa ja koska ne ovat käynnissä vain hetken, niitä on hankalaa testata ja optimoida. Siksi ne toimivat kuin pajatso. Kestävän kehityksen nimissä suosimme kestävämpää lähestymistä myös markkinointiin ja myyntiin.

Esimerkkejä ovat pysyväluonteiset markkinointifunnelit, markkinoinnin automaatiot, somekampanjoiden kierrätys, SEO-optimoitu sisältömarkkinointi, verkkosivuston löydettävyyden ja asiakaskokemuksen parantaminen, konversio-optimointi ja sähköpostimarkkinointi omalle postituslistalle.

3. Strategiat, hands-on-hommat ja henkilökuntasi valmennus

Yrityksille on tarjolla yhden asian osaavia asiantuntijatoimistoja liiankin kanssa.  Digitaalisessa liiketoiminnassa menestyminen vaatii kuitenkin kokonaisvaltaista näkemystä ja osaamista. Me hanskaamme  brändi-, kommunikaatio- markkinointi- ja digistrategiat sekä niiden toteuttamiseksi tarvittavat konkreettiset teot. Osaamme työskennellä niin johdon kuin koodareidenkin kanssa. Koska kannettu vesi ei kaivossa pysy, valmennamme mielellämme myös tiimisi uuteen ajattelu- ja toimintatapaan.

TIESITKÖ TÄMÄN ASIAKKAISTASI?

30 % klikkaa Googlen 1. hakutulosta

Google-haun tekijöistä noin 30 % klikkaa ensimmäistä orgaanista hakutulosta. Ensimmäisen sivun tulokset saavat yleensä 70-90% kaikista klikeistä. Toiselle hakutulossivulle eksyvät enää harvat.

59 % ostaa mieluiten verkkokaupasta

Ostajista 59 prosenttia ostaa mieluiten verkkokaupasta ja kertoo verkkokaupan olemassaolon vaikuttavan kaupan, tuotteen ja palvelun valintaan. 75 % verkko-ostajista ostaa verkosta vähintään joka kuukausi.

79 % valmis antamaan yhteystietonsa

Paras keino saada verkkokävijöistä liidejä on tarjota sivustolla hyödyllistä sisältöä yhteystietoja vastaan. Kuluttajista 79 prosenttia jättää mieluusti yritykselle sähköpostiosoitteensa, jos saa vastineeksi hyödyllistä sisältöä.

Lähteet: Ahrefs, Backlinko.com, Wordstream.com, Salesforce, Drip.com

ESIMERKKEJÄ PALVELUISTAMME

Verkkokaupan hinnat ovat esimerkkejä, jotka auttavat sinua hahmottamaan eri tehtävien vaatimia työmääriä. Voit aina pyytää meiltä kirjallisen teille räätälöidyn tarjouksen.

TIESITKÖ TÄMÄN SISÄLTÖMARKKINOINNISTA?

62 % enemmän säästöä

Sisältömarkkinointi maksaa 62 prosenttia vähemmän kuin perinteinen markkinointi ja tuo keskimäärin kolminkertaisen määrän liidejä.

69 % enemmän liidejä

Yritykset, joilla on sisältömarkkinoinnin välineenä aktiivinen hakukoneoptimoitu blogi saavat joka kuukausi keskimäärin 69 % enemmän liidejä.

Sähköposti tuo asiakkaita

Sähköpostimarkkinointi on selvitysten mukaan liki 40 kertaa tehokkaampi väline uusasiakashankinnassa kuin Facebook tai Twitter.

Lähteet: Milkwhale.com, Hubspot Annual State of Marketing Report 2022, Moengage.com

Opportunity is missed by most people because it is dressed in overalls and looks like work.

Edison

Ota yhteyttä

hello@valistus.net

+358 50 5444450

Katja Änkilä, KTM, MA

Valistus.net/ House of Mum Oy

Suosittelemiamme kumppaneita

Suosittelemme asiakkaillemme mieluusti sellaisia kumppaneita ja työkaluja, joita itsekin käytämme, joita pidämme kullan arvoisina ja joiden käytössä osaamme opastaa.  Tässä kolme kumppania, joita ilman modernin markkinointi- , viestintä- ja myyntiorganisaation ei kannata olla.

SE-Ranking - Hakukoneoptimoijan pelastus

SeRanking on paras työkalu hakukonenäkyvyyden kehittämiseen

Visme - Edistykselliset infograafit ja esitykset hetkessä

Visme on viestintätoimisto Valistuksen käyttämä työkalu, jolla hämmästyttävän hyvät infograafit ja esitykset syntyvät hetkessä.

Canva - Jokaisessa meistä asuu graafinen suunnittelija

Canva on viestintätoimisto Valistuksen partneri.

Ostoskori

Ylös
Call Now Button